Minä instagramissa @ida1da

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Toinen, Luumu & Manteli

Heips!

Tänään vuorossa luumua ja mantelia. Tämä yhdistelmä kuulosti todella erikoiselta, mutta taas jouluiselta, jee! :) Hirveässä nälässä päätin valmistaa koko määrän itselleni, vaikka resepti on tarkoitettu kahdelle.

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik





@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik



Smoothie osottautui hyvinkin täyttäväksi ja puolet jäi juomatta. Reseptiin on laitettu kolme omenaa, mutta se tuntui todella paljolta joten käytin vain kaksi. Tämä oli ihan fiksua, koska muuten omena olisi maistunut liikaa ja peittänyt mantelin ja luumun maun. Reseptissä sanotaan, että olisi hyvä mehustaa omenat ensin. Minulla tosiaan ei ole mehustinta, joten lisäsin vettä 1dl sijaan 2 dl. Näin smoothieta oli helpompi juoda.




Luumu ja manteli sopivat todella hyvin yhteen ja maku oli pehmeä ja syksyinen. Smoothieta ei mielestäni kannata tarjoilla juhlissa jälkiruokana sillä ulkonäkö ei ollut mikään kaunein, mutta välipalana oikein hyvä.

Tällaista tänään :)

Terkuin Ida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti